maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kunnallisvaalit ja äänienkalastajat

Nyt on jälleen se aika kunnallispolitiikassa jolloin luvataan maat ja taivaat (kuten Trump, Persut ja muut poliitikkopopulistitkin ovat tehneet. Kannattaa muistaa myös Brexit).

Vaalikoneen selaavat vain ehdokkaiden itsensä syöttämiä vaalilupauksia, älkää kuvitelko, että niissä näkyisi jokin suuri ja muuttumaton "totuus".

Muistakaa pitää äänestyspaikalla pää kylmänä ja miettikää ensin puolueen linja ja sen jälkeen vasta henkilö. Kauneus ja poliitikkojen lupaukset ovat katoavaisia.
Ainut tae henkilön todellisesta linjasta (jos siis on ollut valtuustossa) näkyy hänen äänetyskäyttäytymisestään valtuuston päätöksissä, EI vaalilupauksista.

Vihreiden tähtäimessä on ollut ja on jatkossakin rakentaa Helsinki täyteen "jotta ympäristö säästyisi".
Tämä on lyhytnäköistä, koska ulkoilumaastot ja viherkeitaat vetäytyvät yhä kauemmaksi, tavallisten hesalaisten ulottumattomiin.
Miltä tuntuisi mennä bussilla ulkoilemaan luonnonpuistoon, kun aiemmin siihen on riittänyt kävelymatka lähipuistoon? Lähetätkö bussilla, tai roudaatkko poikasi jääkiekko- tai jalkapallotreeneihin esim. Laajasalosta Myllypuroon. Tämä on tulevaisuutta Laajasalossa jonka urheilupuiston alueen on kaavoittaja (Anni Sinnemäen johdolla) kaavoittanut rakennusmaaksi.

Vastuullinen kunnanvaltuutettu ottaa huomioon asukkaiden edun ENNEN gryndereiden etua. Vihreät myyvät puistot gryndereille polkupyörätiestä - joita en sinänsä vastusta lainkaan, mutta puistorakentamista vastustan kyllä. Vihreät  myivät myös, ymmärtämättömille hesalaisille, laittoman (seutukaavan vastaisen) Helsingin yleiskaavan "polkupyöräbaanoilla" . Katsokaa yleiskaavaa kokonaisuutena ja miettikää, haluatteko todella asua kaavan mukaisessa kaupungissa.
Tämä ei ole NIMBY "not in my back yard" puhetta vaan todellinen  huoli Helsingin tulevaisuudesta asuttavana kaupunkina jossa asukkaat myös viihtyvät.

Harkitsemattoman kaavapäätöksen hyväksyneet, löytyvät tästä alla olevasta linkistä.
Ihmettelin, miksi Vartiosaaren puolustajista löytyi vihreitä mutta ikäväksi onneksi, muut puolueet paikkasivat rintamakarkuruuden. Vihreiden kanta saattoi olla puhdas teatteriesitys "turvallisessa" äänestyksessä? Vartiosaaren kaavan kaatuminen olisi kaatanut myös Kruunusillat joka on tärkeä osa Vihreiden polkupyöräbaanoja.

Sananselitys:
Grynderi = Kokoomus
Vihreät = Kokoomuksen asialla Helsingin kaavoituksessa


Taustaa:


Kaupunkisuunnitteluviraston vastaavat henkilöt:

toimialajohtaja Mikko Aho
liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen


Arkkitehti Anne Karppinen, kaupunkisuunnitteluvirasto, p. 09 310 37200, etunimi.sukunimi@hel.fi
Liikenneinsinööri Pekka Nikulainen, kaupunkisuunnitteluvirasto, p. 09 310 37122, etunimi.sukunimi@hel.fi


Kaupunkiliikennesuunnitteluvirasto:
Keskustan liikenteestä vastaavat
A: Forssén, Ilpo, p. (09) 310 37199
A: Karppinen, Anne, p. (09) 310 37200
L: Nikulainen, Pekka, p. (09) 310 37122

Poliittiseen päätöstentekoon voit vaikuttaa äänestämällä kunnallisvaaleissa jos olet tyytyväinen/tyytymätön kaupunkisuunnittelun nykymenoon:


Kok. pj Saml. ordf.              Rauhamäki, Tatu                  Urho, Ulla-Marja
Kok.                                    Karhuvaara, Arja                 Luukkainen, Hannele
Kok.                                    Männistö, Lasse                   Hakola, Juha
Kok..                                   Rissanen, Laura                    Koskinen, Kauko
Vihr. II vpj.                         Kivekäs, Otso                      Kousa, Tuuli
Vihr.                                    Oskala, Hannu                     Tuominen, Hannu
Vihr.                                    Vesikansa, Sanna                 Rantanen, Tuomas
SDP I vpj                            Pajamäki, Osku                   Koskela, Antti
SDP                                    Torsti, Pilvi                          Bergholm, Jorma
SDP                                    Vainikka, Mirka                   Taipale, Kaarin
Vas.                                     Modig, Silvia                       Nyholm, Henrik
Vas                                      Honkasalo, Veronika           Arhinmäki, Paavo
PS                                       Raatikainen, Mika                Huru, Nina
RKP                                    Rantala, Marcus                   Månsson, Björn
Kesk. | Kok.  .                     Kolbe, Laura Palm, Anniina

Kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet 2013–2016
http://www.hel.fi/www/ksv/fi/paatoksenteko/jasenet/
Jäsenet
Varajäsenet

Puheenjohtaja
Rautava, Risto (Kok.)
yrittäjä
040 504 5851
risto.rautava(a)elisanet.fi


Palmroth-Leino, Elina (Kok.)
KTM
050 547 6441
elina.palmroth-leino(a)kolumbus.fi

Varapuheenjohtaja
Soininvaara, Osmo (Vihr.)
VTL
045 121 4559 (koti), 09 432 3167 (työ)
osmo(a)soininvaara.fi


Särelä, Mikko (Vihr.)
tutkijatohtori
044 526 4556
mikko.sarela(a)aalto.fi

Andersson, Hennariikka (Kok.)
yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtaja, FM
040 845 8066
hennariikka.andersson(a)gmail.com
.

Berner, Michael (Kok.)
varatoimitusjohtaja, DE
050 66 761
michael.berner(a)berner.fi

Loukoila, Eija (Vas.)
ekonomi, yrittäjä
040 585 8884
eija.loukoila(a)gmail.com

Pekka Buttler (Vas.)
Jatko-opiskelija, KTM
pekka.buttler(a)gmail.com

Lovén, Jape (SDP)
ahtaaja
050 565 6288
jape.loven(a)gmail.com

Järvi, Miia (SDP)
tiedottaja, VTM
jarvi.miia(a)gmail.com

Moisio, Elina (Vihr.)
VTM
elina.moisio(a)iki.fi

Silfverberg, Outi (Vihr.)
VTM, toiminnanjohtaja
outi.silfverberg(a)vihreat.fi

Niiranen, Matti (Kok.)
Toiminnanjohtaja, VTM
040 501 9192
matti.niiranen(a)welho.com

Lähteenmäki, Hanna (Kok.)
KM, MBA
lahteenmaki.hanna(a)gmail.com

Packalen, Tom (PS)
kansanedustaja, komisario
040 717 0787
tom.packalen(a)eduskunta.fi

Nuutti Hyttinen (PS)
OTK, KTM
0400 246 182
nuutti.hyttinen(a)eduskunta.fi

Välimäki, Heta (SDP)
viestintä- ja yhteiskuntasuhdevastaava
050 344 9743
hetamisteli(a)gmail.com

Meretniemi, Jaakko (SDP)
Historian ja yhteiskuntaopin lehtori, VTM
0400 921 705
jaakkomeretniemi(a)hotmail.com
Kaupunginhallituksen edustaja
Taipale, Kaarin (SDP)


Varaedustaja
Koskela, Antti (SDP)

Näistä ainakin Kokoomuksen edustajia kiinnostaa keskustan yritysten kohtalo ja rakennuttaminen
SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajia tulisi kiinnostaa asumisen laatu ja hinta, sekä yritysten työpaikat eli työllisyys?
Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäelle (vihreät) uuden yleiskaavan hyväksyminen puistorakentamisineen oli työvoitto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti